The Stooges on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä rock/punk bändeistä.
Comeback -albumit ovat oma juttunsa. The Stoogesin comeback -albumi on jotain ihan muuta! 7.3. julkaistava "The Weirdness" on yhtyeen ensimmäinen studioalbumi sitten vuonna 1973 julkaistun "Raw Powerin". Levyllä on mukana kolme alkuperäistä The Stooges -jäsentä; laulaja Iggy Pop, kitaristi Ron Asheton ja rumpali Scott Asheton sekä näiden lisäksi Firehose basisti Mike Watt ja saksofonisti Steve Mackay.
Yhtye alkoi tehdä uuden albumin kappaleita Floridassa alkuvuodesta 2006, jonka jälkeen biisejä hiottiin Ann Arborissa, Michiganissa. Varsinaiset äänityssessiot toteutettiin Chicagolaisessa studiossa tuottaja Steve Albinin (Nirvana, Pixies) johdolla syyskuussa 2006. Albumi masteroitiin Lontoossa legendaarisilla Abbey Road Studioilla. Levylle päätyi mm. seuraavia biisiä "Trollin", "Greedy Awful People", "Claustrophobia", "Mexican Guy", "I´m Fried", "ATM", "O Solo Mio", "She Took My Money" ja "End Of Christianity".
Iggy päätti koota The Stoogesin uudelleen vuonna 2003 työskennellessään viimeisimmän sooloalbuminsa "Skull Ringin" parissa. Hän soitti Ashetonseille - joilla oli sama puhelinnumero kuin mihin Iggy oli soittanut viimeksi 25 vuotta sitten. Veljekset suostuivat osallistumaan neljän biisin tekoon, ja siemen comebackista oli kylvetty.
The Stoogesin ensimmäinen yhteinen keikka yli 30 vuoteen tapahtui Coachella Valley Music and Arts -festivaaleilla Californiassa. Tätä keikkaa seurasi kiertue, joka ylettyi myös Suomeen, Sauna Open Airin konserttiin viime vuoden kesäkuussa.
THE STOOGES LYHYESTI
Yhtye perustettiin Ann Arborissa, Michiganissa vuonna 1967. Bändin mieletön karisma ja energia poiki yhtyeelle levytyssopimuksen vuonna 1968 ja "The Stooges" -niminen debyyttialbumi julkaistiin vuotta myöhemmin. Mukana olivat rock/punk -klassikot kuten "I Wanna Be Your Dog", "No Fun" ja "1969". Vuonna 1970 julkaistiin vähän rankempi albumi "Fun House", jota pidetään bändin hienoimpana levynä. Kolme vuotta myöhemmin julkaistiin energinen ja hieman psykedeelinen "Raw Power".
The Stooges hajosi vuonna 1973. Iggy Pop suuntasi soolouralle, julkaisten vuosien 1977-2003 välillä 15 studioalbumia.
THE WEIRDNESS
"The Weirdness" on yksi vuoden odotetuimpia julkaisuja. Levy on inspiroiva, ennalta arvaamaton ja kiistatta yhtä lumoava kuin kolme aikaisempaa The Stooges -albumia kolme vuosikymmentä sitten. Yhtye suuntaa albumin julkaisun jälkeen kiertueelle täynnä energiaa, elinvoimaa ja raikkautta. Jatkukoon yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä rock and roll stooreista...





