The Kooks | Etusivu

(Iso-Britannia)

The Kooks

The Kooks julkaisi uuden albuminsa "Konk" 16.4.2008.

The Kooks perustettiin Brightonissa ja siihen kuuluvat laulaja/kitaristi Luke Pritchard, kitaristi Hugh Harris, basisti Dan Logan sekä rumpali Paul Garred. Bändi on saanut nimensä kappaleesta "Kooks" joka löytyy David Bowien albumilta "Hunky Dory". Bändin ensimmäinen albumi "Inside In/Inside Out" julkaistiin tammikuussa 2006 ja se on myynyt yli 2 miljoonaa kappaletta. Ensimmäisen albumin jälkeen The Kooks lähti kiertueelle USA:han missä he soittivat loppuunmyydyillä New Yorkin ja Los Angelesin keikoilla. The Kooks kuvailee soundiaan funkin/akustisen popin/futuristisen jazzin/kapinallisen punkrockin sekoitukseksi. The Kooks julkaisee uuden albuminsa "Konk" 16.4.2008. Albumi äänitettiin Ray Daviesin Konk Studiolla Pohjois-Lontoossa, josta albumin nimikin on saanut nimensä. The Kooks käynnistää kiertueensa UK:ssa huhtikuussa.

Bändin saavutuksiin kuuluvat mm.ehdokkuus parhaaksi uudeksi bändiksi Q-Awardseissa, ehdokkuus Brit Awardseissa, palkinto parhaasta UK/Ireland bändistä 2006 MTV Europe Music Awardseissa ja esiintyivät lämppärinä The Rolling Stonesille Millennium Stadiumilla Cardiffissa.