Juha K. Korennon luotsaama rockyhtye Korento julkaisee toisen albuminsa Pyrstötähti keskiviikkona 21.02.2007. Pyrstötähti on teemalevy, tummasävyinen rakkaustarina.
Uuden levyn teko kiertyi vain kuukausia ennen äänityksiä koetun kriisin ympärille: "Kitaristimme halusi jättäytyä pois yhtyeestä. Ensin iski paniikki, sitten taistelumieli ja nyt voi sanoa, että miehistönvaihdos teki hyvää yhtyeellemme. Oli pakko luoda itsensä uudestaan, jotta jokainen meistä voi tuntea bändin omakseen.", kertoo Juha K.Korento.
Inkfish-studiolla äänitetyn albumin on tuottanut Rake. Kappaleet ovat Juha K. Korennon käsialaa. Hän toimi myös levyn aputuottajana.
Maanantaina 27.11. jaettiin radioille ensimmäinen single, tarinan käynnistävä nimikkobiisi Pyrstötähti, jonka tapahtumat sijoittuvat maailmanlopun bileisiin. Korennon taiteellisella ja tarttuvalla levyllä Pyrstötähti-kappale edustaa albumin rockimpaa laitaa.
"Pyrstötähdessä kiteytyy energia ja mielihyvä, jota koimme kun uusi kokoonpano saatiin toimimaan. Kappale sovitettiin elokuussa, päivää ennen äänitysten alkua. Olimme koko ajan varmoja, että se on sinkkubiisi. Hylkäsimme sessioiden aikana kaikkiaan seitsemän valmista kappaletta. Pyrstötähti kesti. Se oli helppo valinta ykkössinkuksi", Juha K. Korento kertoilee.
Korennon historiikkiä sivuilta lainatuin sanoin:
"Korennon historia pähkinänkuoressa
Korento perustettiin 2001 Jyväskylässä (ensimmäiset treenit 28. tammikuuta). Bändissä soittivat alun perin Kannu Laitinen (rummut), Harri Kokkonen (basso) ja Juha K. Korento (kitara/laulu). Tammikuussa 2002 remmiin liittyi Ilkka Wirtanen (kitara). Samalla Juha alkoi keskittyä lähes yksinomaan lauluun. 2002 joulukuussa tuotantoyhtiö Inkfish (Rake Eskolin ja Gabi Hakanen) osoitti kiinnostuksensa Korentoa kohtaan. 22. maaliskuuta 2003 Rake ja Gabi näkivät Korennon keikalla Jyväskylässä. Sopimus allekirjoitettiin vappuna 2003. Albumiäänitykset päästiin aloittamaan vasta tammikuussa 2004 Inkfishin runsaiden projektien vuoksi. Korennon debyyttialbumi on nyt masterointia vaille valmis. Ensimmäisen sinkku, "Kaksi hylkyä", seilaa mukavasti eri taajuuksilla (mm. YleX ja Suomipop). Seuraava sinkku lienee ulkona kevätkesällä, albumi julkaistaneen syksyllä 2005."
Pidempikin historiikki, ääninäytteitä ja päiväkirjoja osoitteessa http://www.korentomusic.fi/







