CMX JULKAISEE KOLMANNENTOISTA ALBUMINSA ”IÄTI” 29.9.2010. Albumin ensisingle ”Sateenkaaren pää” toimitettiin radioasemille maanantaina 7.6. Kappale on digitaalisesti ladattavissa 9. heinäkuuta alkaen. 08-06-2010 | Lue lisää »
CMX on aloittanut 13. albuminsa äänitykset Inkfish-studiossa tuottaja Raken ohjaksissa. 19-01-2010 | Lue lisää »
Asiaa Yrjänän kahdesta tuoreesta kirjasta. Voicen Heräämö klo 9.00 ja Radio Rockin vierailu klo 11.00.08-10-2009 | Lue lisää »
CMX-yhtyeen solistina ja runoilijana tunnettu A. W. Yrjänä on jalostanut henkilökohtaiseen päiväkirjaansa perustuvan teoksen Päiväkirja 1995-2008. Päiväkirjan rinnalla ilmestyy saman ajan kattava ja CMX:n suosittuun, vihattuun, ihailtuun ja ärsyttävään Kysy-palstaan perustuva irvileukainen kaikkien alojen tietokirja Encyclopedia Idiotica. 05-10-2009 | Lue lisää »
Levy sisältää 26 yhtyeen kaikkien aikojen suosituinta ja eniten radiosoittoa saanutta kappaletta kuten "Ruoste", "Kultanaamio" ja "Vallat ja väet". 11-08-2009 | Lue lisää »
Kaisaniemessä keskiviikkona 24. kesäkuuta järjestettävässä Faith No More -konsertissa jenkkikonkareita lämmittelevät kotimaiset CMX ja Waltari. Molemmat bändit lukeutuvat pääesiintyjän pitkäaikaisiin suosikkeihin, ja FNM halusi nimenomaan nämä yhtyeet lämppäreikseen. 06-05-2009 | Lue lisää »
Yle Teema esittää perä jälkeen kaksi CMX-ohjelmaa ma 29.12. klo 12.55 - 14.25. Ensin näytetään Näin se tehtiin - Aura ja sen jälkeen Kosketuksissa. 22-12-2008 | Lue lisää »
Suomen suosituimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva CMX julkaisee yhtyeen ensimmäisen hittikokoelmansa tänään. 05-11-2008 | Lue lisää »
CMX:ltä ilmestyy 5.11. kokoelmalevy "Kaikki hedelmät 1992-2008". YleX:n Fläshbäkissä paneudutaan CMX:n vuonna 1985 alkaneeseen uraan arkistomateriaalin voimin. 29-10-2008 | Lue lisää »
Uusi single on rautalankaa.28-09-2008 | Lue lisää »
2LP | 09-06-2010
Video
Audio