EMI Finland lahjoittaa saamansa tuoton Aasian luonnonkatastrofissa menehtyneen Aki Sirkesalon levystä ”Sanasta miestä” Plan Suomi Säätiölle. Planille lahjoitettu osuus levyn tuotosta suunnataan lapsikeskeiseen kehitysyhteis- työhön Aasiassa ja Afrikassa.
Tuettavien hankkeiden teemoina ovat koulutus, terveys ja lapsen oikeuksien edistäminen. "Olemme erittäin kiitollisia tästä lahjoituksesta – ja nimenomaan siitä, että Aki oli niin aktiivisesti mukana toiminnassamme. Lahjoitus mahdollistaa niiden arvojen edistämisen, jotka Aki yhteistyössämme nosti esille." sanoo ohjelmajohtaja Marja Jörgensen Plan Suomi Säätiöstä.
Plan on kehitysyhteistyöjärjestö, jonka tavoitteena on parantaa kehitysmaiden lasten elämänlaatua. Plan tekee työtä lapsen oikeuksien toteutumiseksi. Vuonna 1937 perustettu järjestö toimii 60 eri maassa. Suomessa toiminta alkoi vuonna 1998.
”Sanasta miestä” -levy ilmestyi omaisten pyynnöstä Akin kanssa sovitun alkuperäisen aikataulun mukaisesti 23.2. 2005 ja sen myynti on ylittänyt platinalevyn myyntimäärän yli 30.000 kappaletta. Sirkesalo oli aktiivisesti mukana oman levynsä tuotannon jokaisessa vaiheessa visuaalista ilmettä myöten.


