Air | Etusivu

(Ranska)

Air

AIRin 1998 ilmestynyt debyyttialbumi Moon Safari herätti tunteita musiikinystävissä ympäri maailmaa ja on siitä lähtien ollut tunnettuna eletropopin klassikkona.

AIR JULKISTAA VIIDENNEN STUDIO ALBUMINSA LOVE 2 LOKAKUUN 7.

Kansainvälisesti arvostettu elektroninen pop duo AIR, Jean-Benoit Dunckel ja Nicholas Godin, julkaisevat viidennen studioalbuminsa Love 2 lokakuun 5. Albumi on jatkoa 2007 julkaistuun Pocket Symphony levyyn, ja ensimmäistä tuotantoa heidän omalta viimeisintä tekniikkaa edustavalta Atlas Studiolta.

Pohjois-Pariisin takakaduilla sijaitseva Atlas tarjosi luovan turvapaikan bändille tuottaakseen nämä kaksitoista uutta kappaletta, jotka he kirjoittivat, esittivät, nauhoittivat ja tuottivat itse. Näiden nauhoitusten aikana yhtye hoiti kaikki lauluosiot ja yhteistyö Los Angelesilaisen rumpalin/lyömäsoitin soittaja Joey Waronkerin kanssa alkoi, joka oli aikaisemmin ollut mukana heidän intiimillä kolmen miehen kiertueellaan Kaakkois Aasiassa syksyllä 2008. Pitkäaikainen vakiosuosikki Pariisin musiikkipiireissä Stéphane "Alf" Briat, jonka yhteistyö AIRin kanssa ajoittuu heidän aikaisempaan tuotantoonsa, tuli myös mukaan hoitamaan suurimman osan miksauksesta.

Single "Do The Joy" on saatavilla digitaalisena 7. heinäkuuta. jolle tekee jatkoa kesäinen singlejulkaisu "Sing Sang Sung" 25. elokuuta.

AIR

AIR on nauttinut monista uraa määrittelevistä hetkistä ja kerää nyt mainetta ja kunniaa niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin. He ovat olleet kirjoittamassa, tuottamassa ja muutenkin yhteistyössä monissa musiikkiprojekteissa kuten mm. elokuvasoundtrackit (The Virgin Suicides, Lost in Translation), baletti (Near life experience with Preljocaj), modernin taiteen ohjelmia (Aerolite with Xavier Veilhan), animaatioelokuva (Hear, Earth, Heart with Yi Zhou), musiikkia kerrontaan (City Reading with Alessandro Barrico), ja sävellystä ja tuottamista muille artisteille (Charlotte Gainsbourg 5:55).

KIERTUE

5.5 miljoonaa maailmanlaajuisesti myyneen AIRin Euroopan kiertue alkaa vuoden 2010 alussa legendaarisessa Casino de Parisissa tammikuun 11. heidän omassa kotikaupungisaan. Kiertue siirtyy mm. Pohjois- Amerikkaan kevään aikana.